Ei paha

Olimme Mansen Masinistien kanssa Tampereen kaupungin "sidosryhmä"- tilaisuudessa kuulemassa, miten Mustanlahden hankkeet etenevät. Paikalla oli monta pomomiestä ja -naista Särkänniemestä, Visit Tampereesta, laivayhteisöistä, Tampereen kaupungilta ja suunnittelutoimisto WSP:stä sekä tietysti satamapäällikkö Tuomas Salovaara.

Mustanlahden seudulla, siis Särkänniemessä, Kortelahdessa, Paasikivenkadulla ja Näsihallin aukiolla on uusi kaava, joka muuttaa aika paljon kaikkea. Tavoitteeena on saada eloa ja toimintaa aluelle ja auttaa Särkänniemen toimintaa jopa ympärivuotiseksi.

Mustanlahden satama, jossa meillä on Maanomistajan käyttölupa, on siis ensisijaisesti satama. Siispä saimme tutustua uusimpaan versioon satama-alueen suunnitelmasta, joka vähäisin muutoksin etenee lautakunnan päätökseen ja sitten toteutukseen.

Ensi kesäksi (2024) meillä on käyttölupa, mutta vuodet 2025 ja 2026 menevät ilmeisesti rakennustöihin. Lupia ja päätöksiä vielä suunnitelman toteutuksesta puuttuu.

Meille suunnitelma on "ei paha", koska suunnitelman voi tulkita niin, ettei mikään meille tärkeä asia muutu. Näyttäisi siltä ja näin meille vakuutettiin, että sataman vapaa tila (= se alue, jota saamme käyttää parkkipaikkoiha) hieman laajenee. Edelleen meille vakuutettiin, että tiistain motari- ja keskiviikon autoillat ovat toivottuja ja pidettyjä ohjelmanumeroita. Ne mainitaan Kaislan kesäohjelmassakin. Palvelut paranevat siinä mielessä, että suunnittelun lähtökohta on ollut, että kahvilan ja ravintolan aukiolo pitenee vähintään koko kesän pituiseksi, haaveena on ympäri vuoden.

Sitten jotenkin ei vaan mahdu kaaliin, että silta yli Mustanlahden on jatkuvasti suunnitelmissa mukana. Silta kulkee veden yli suunnilleen sataman ja Särkänniemen rannan tasossa, mutta se mullistaa satamamaiseman ja estää isommilta aluksilta pääsyn Kortelahteen. Se on toisella suunnittelualueella, joten me emme voi kuin jupista ja puida nyrkkiä taskussa, vaikka reitti sillalle kulkee nykyisten ravintolarakennusten välistä "pelastustietä". Toki on selvää, että Särkänniemen talous pitää saada kuntoon ja Särkän kävijävirta pitää Mustiksenkin palvelut hengissä. Mutta silti!

Toinen hieman omituinen juttu on, että Mustanlahden kaikki "tavalliset" pysäköintipaikat poistuvat kaavan mukaan. Meidän keskiviikon järjestelyille siitä on hyötyä lisätilan verran, mutta tuleehan meitä katsomaan "siviiliautoja",  ravintolaan asiakkaita ja kai veneilijätkin autolla tulevat.  

Entisen Teboilin paikalle on viritteillä hotellirakennus, mutta sen toteutuminen ei näytä nyt ajankohtaiselta.    


Historiallinen liikennepaikka
Mustanlahden rannalla on ollut satama 1830-luvulta lähtien. Sitä aikaisemmin se on ollut raantaautumispaikka. Satama-alueen kunnostaminen nykyiseen muotoonsa alkoi 1800-luvun lopulla. Satama valmistui 1909, jolta ajalta myös rakennukset ovat. Alueen kiveäminen tapahtui myöhemmin 1920- ja 1930-luvuilla. Vuonna 1977 rakennettiin Paasikiventie, joka tärveli osan satamasta.

Suunnitelmassa sataman itäpäätä käsitellään historiallisena kohteena, jonne höyrylaivat sijoitetaan. Länsipäätä eli nykyistä parkkikenttää uudistetaan. Satamaan rakennetaan uusi Näsintöyrään pienvenelaiturikokonaisuus entisen Paasikivenkadun ja rannan väliin. Sataman palveluiden parantaminen tuottaa saniteettitiloja, joita ilmeisesti mekin saamme käyttää. Alue, jota voimme käyttää, suurenee, koska myös länsipään parkkialue muuttuu tapahtumakentäksi. 

Molemmat ravintolarakennukset saavat huoltorakennuksen, mikä tietenkin siistii pois pihan merikontit. Istutuksia uusitaan, mutta ne eivät ainakaan kuvissa pienennä avointa aluetta. Tarjanteen ja muiden vanhojen laivojen paikka säilyy osana "historiallista satamaa". Pihakiveys uusitaan nykyisen esikuvan mukaisesti. 

Ajo alueelle tapahtuu kahden liittymän kautta ja pienin turvallisuusrajoituksin satama-alue on ajettavissa ympäri, kuten nytkin.

Näillä tiedoilla mennään nyt!