Vierailu Mesi-Autossa

TAMMOB TAKOI ENNÄTYKSIÄ  18.4.2018


Huhtikuun kerhoiltaa vietimme keskiviikkona 18.4. Mesi-Auto Oy:ssä. Se on pehtoorimme Raimo Mesirannan yritys ja työpaikka. Yrityksen toimiala on raskaan kaluston huoltokorjaamo. Sen erityisosaamista ovat DAF-kuorma-autot sekä Van Hool- ja VDL-bussit. Mesi-Auto Oy on perustettu vuonna 1993 eli se on toiminut 25 vuotta. Juhlia vietetään toukokuussa, mutta  
saatoimme onnitella Raimoa jo etukäteen. Mesi-Auton tilat ovat toimineet myös erittäin merkittävänä veteraaniautojen restaurointipaikkana. Siellä on rakennettu erityisesti Vetkun, mutta myös yhdistyksemme kalustoa.   
Mutta ne ennätykset. Tilaisuus oli kutsuttu alkavaksi kello 18. Ensimmäinen ennätys tuli siitä, että kaikki olivat syöneet pullansa ja juoneet kahvinsa paljon ennen, ainakin vartti tuntia ennen tilaisuuden virallista alkua ja väki alkoi liikkua vaivautuneesti ikään kuin pois lähdössä. Onneksi isäntäväki oli virittänyt kahvit ja pullat tarjolle ilmeisesti jo aamuhämärässä. Toinen ennätys tuli väkimäärästä. Kun tilaisuus sitten vihdoin puheenjohtajan ja Raimon yhteistoimin alkoi klo 18, väkimääräksi laskettiin 44. Se on ennätys kerhoillassa moneen vuoteen. Runsas osanotto varmaankin johtui siitä, että on tietysti hienoa tutustua oman jäsenemme työmaailmaan eikä raskaan kaluston korjaamotoimintaa ihan joka päivä pääse näkemään. Kiitos Mesirannan isäntäväelle.