Kanttiautokruisinki

Perinteinen Kanttiautokruisinki ajettiin 9.8. ennätyksellisellä osallistuja määrällä suhteellisen suotuisassa kelissä. Autoja oli mukana laskujeni mukaan 18. Jonkinlaisen haasteen tapahtumalle asetti paikan vaihtuminen Hämeenpuiston pohjoispäästä eteläpäähän. Kaupunki oli onnistunut tekmään tupla buukkauksen alueelle. Hieman ahdasta uudessa paikassa oli mutta hiukan soveltaen kaikki mahtuivat. Hämeenpuistosta matka jatkui Kangasalan keskustaan, jossa osallistujat saivat nauttia kahvista ja mahtavasta musisoinnista. Ruokailuun siirryttiin Mobiliaan ja lopulta päätöskahville Vehoniemeen.
Hyvin oli yleisöäkin löytänyt tapahtumapaikoille ja kuulemma myös reitin varrelle. Kuvattavaa päivän aikana riitti kaikille. Tapahtumasta kuvattiin myös markkinointimateriaalia ensi kesän Fiva World Event 2026 -tapahtumaa varten. Ja kyllä tällaista tapahtumaa kannattikin kuvata, kun autot olivat upeita, väki pukeutunut ajan hengen mukaisesta ja ennen kaikkea olivat iloisella ja postiivisella mielellä liikkeellä. Kiitos kaikille siitä.
Kuvagalleria täydentyy sitä mukaa kun kuvia saadaa kasattua, joten kannattaa käydä uudestaan katsomassa kuvia myös hiukan myöhemminkin.
-Petri 10.8.2025