Syyskokous
SYYSKOKOUS
Tampereen Seudun Mobilistien viime vuonna hyväksytyn strategian mukaisesti etsimme uusia yhteistyökumppaneita tai virkistämme vanhoja kontakteja. Ammattiopetus on Tampereella koottu Tredu- nimen alle (Tampere Education= suomeksi Tredu). Tredu voisi olla yksi parhaimmista yteistyökumppaneistamme monestakin näkökulmasta. Jäsenemme Heikki Lielahti on Tredun autopuolen pitkäaikainen opettaja. Hänen kauttaan saimme kutsun pitää syyskokouksemme Tredun autoalan opetustiloissa Ajokinkujalla entisessä postiautovarikossa.
Pitkästä aikaa oli syyskokouksessa kokousesitelmä. Tredun autoalan koulutuspäällikkö Teemu Kalliomäki esitteli hienosti ja ymmärrettävällä kansankielellä, kuinka opetus nykyisin toimii. Varmaan ymmärsimme
sen, että koulutus on muuttunut meidän opiskeluajoista hieman, mutta niin ovat opiskelijat ja yhteiskunnan tarpeet. Melkein uskomatonta on, miten yksilökohtaisesti opetus nuorille muokataan. Kuten kaikkeen opetus- ja kulttuuritoimeen, yhteiskunnan säästöpaineet purevat voimakkaasti myös Tredun opetukseen. Mutta pakko on uskoa, että koulutus on parasta mahdollista, mitä nykyisellä rahoituksella saadaan. Kokouksen jälkeen pääsimme tutustumaan opetuskorjaamoihin, joista maallikkona voi arvioida, että kun näimme vastaavat tilat kuukausi sitten Laakkosella, niin erot ovat aika pienet.
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Håkan Sandbacka. Läsnäolijoita oli nimilistan mukaan 37. Hallituksen esittämä toimintasuunnitelma ja budjetti hyväksyttiin yksimielisesti ja varsin vähäisellä keskustelulla. Ensi
vuoden tärkein ja näkyvin uudistus on kerholehtemme, jonka ulkoasu ja sisältö tulee muuttumaan. Lehdestä tietenkin tehdään kaikille postitettava paperiversio, mutta myös nettisivuille tuleva sähköinen versio.
Toimintasuunnitelmassa tärkeällä sijalla on yhteisten tapaamisten lisääminen, lähinnä Restauranta- kiinteistön puitteissa ja toisaalta tutustuminen muihin ajoneuvoalan yhdistyksiin, kuten esimerkiksi Mansen Masinistit ja FHRA. Vanhoista perinteistä ohjelmaan palaa SyysRestaRanta, joka pidettään Mobilian yläpihalla elokuun lopussa. Tapahtumatoimikunnan vetäjä Leila Suutarinen esitteli jo viime keväästä alkaen hauduteltua ajatusta lähteä kevään kerhoretkelle tutustumaan Riikan automuseoon, joka on isketty EU-
rahoilla hienoon kuosiin. Kevätretkelle sopii reitin varteen useita muitakin kiinnostavia ajoneuvomuseoita.
Jäsenmaksu päätettiin pitää ennallaan 45 eurona.
Kokouksen tärkein päätös ilman muuta oli uusien sääntöjen hyväksyminen. Sääntöjen uudistaminen on esitetty strategiasuunnitelmassa. Uudet säännöt siirtyvät nettisivuillemme ensi viikolla, koska ne astuvat voimaan heti, kun rekisteröimisviesti saadaan yhdistysrekisteristä ja luonnollisesti se julkaistaan myös Hyrysysyssä. Säännöt valmisteli sääntötyöryhmä, johon osallistuivat Harri Honkanen, Rainer Mäkipää, Petri Rannikko, Petri Pessi, Veikko Hoppula ja Veikko Taipale. Työryhmän puheenjohtaja kiitän heitä yhdistyksen
puolesta. Sääntöuudistus tuntui herättävän positiivista mieltä kokousväen keskuudessa, mikä osoittanee, että uudistukselle oli tarvetta.
Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti edelleen allekirjoittanut. Kiitän luottamuksesta, mutta silti vanhenen taas yhden vuoden puheenjohtajana. Uusi puheenjohtaja on etsinnässä. Hallituksen erovuoroiset jäsenet Leila Suutarinen, Kalevi Nokkonen ja Ari-pekka Lällä valittiin
yksimielisesti uudestaan. Hallituksessa jatkavat Petri Pessi , Petri rannikko ja Tuukka Perkola. Tämä kait osoittaa kokouksen luottamusta hallituksen toimintaan.
Kiitos Tredulle ja sen edustajille Teemu Kalliomäelle, Heikki Lielahdelle ja projektipäällikkö Jari Jokirinteelle kokouspuitteista ja -tarjoilusta. Palaamme yhteistyöehdotuksen kanssa asiaan.
Martti Piltz