Varsamäessä

Varsamäessä

Suomen suurin hevosajoneuvomuseo Varsamäki on asemansa nähden todella tuntematon Kangasalla. Ehkä se on yksi syy, miksi meidänkään jäsenkunnasta ei löytynyt kuin kourallinen. Museon kokoelma on omistajaperheen kokoama ja hoitama. Museo on hevosjalostus tilaksi perustetun Varsamäen tallin vintillä. Peruskalusto on Liuksialan kartanosta, mutta kokoelmaa on kartutettu laajasti Kangasalan maatiloilta. Jokaisella vaunulla, kärryllä ja reellä on oma tarinansa. Museon kokoelma on valtakunnallisesti arvostettu.

Mikko Meurman esitteli asiantuntevasti museota. Hänen isänsä kuljetti poikansa kouluun hevosella, mikä oli tietysti autoistuvassa Suomessa poikien mielestä vähemmän hienoa. Pojat pyysivät isänsä jättämään heidät pois kyydistä niin kaukana koulusta, etteivät koulukaverit näe. 

Vaunuista vanhin on 1800-luvun alusta Liuksialan ostaneen "vanhan väen" kapteeni Otto Meurmanin matkavaunu. Sen kunnostamista on Museovirasto tukenut. Kuvassa joukkomme on kääntänyt selkänsä vaunulle. Se on kuitenkin noin 200 vuotta vanha, siis 100 vuotta vanhempi kuin meidän Gaggenau. Vaunut ovat tosi hienoa työtä, jota silloin osattiin Pietarissa. Verrattuna sata vuotta nuorempiin autoihin, jousitus on paljon monimutkaisempi, kalliimpi ja mukavampi.

"Kangasalan karhun", valtiopäivämies Agathon Meurmanin "asemarattaat", joilla hänet kyyditettiin Liuksialasta asemalle, on kunnostettu Mobiliassa yli 30 vuotta sitten. Ne olivat lainassa Mobilian ensimmäisessä näyttelyssä. Katon alla kuivassa, vaihtolämpöisessä tilassa vaunut säilyvät erinomaisesti. Varsamäen hevosajoneuvomuseo on rajoitetusti avoinna, mutta kannattaa käydä katsomassa.

-mpz 22.6.2022