Auringon paistetta Mustiksesssa
Auringon paistetta Mustiksesssa
Keskiviikkona 28.6. Mustiksessa oli paljon autoja ja muuta väkeä eli nk. turisteja. Autoissa ja ihmisissä oli vanhoja tuttuja paljon, esimerkiksi Pirkko ja Reska sekä Antti ja Mitsubishi Galant. Oli muuten aikamoisen hyvä kyyti, ottaen huomioon, että Galant on jostain 1985 vuoden kieppeiltä.
"Munkkis" ilmeisesti oli täynnä aarteita, kun jono oli melkein talon ympäri. Mutta on se nyt tietysti parempi kuin se, ettei olisi mitään palvelua, paitsi Kaislan ravintolapalvelut. Ja kyllä niinkin voi lähestyä asiaa, että munkit olivat hyviä.
Hienoja ja tuttuja autoja, mutta vain Mosse kiinnostaa ohikulkijoita. Nostalgia pelaa: kukaan ei tunnista 1930-luvun lopun Servolettia ja Mersuhan on taksi, joita vieläkin pyörii liikenteessä, mutta Suomen eniten myyty auto on ollut monessa perheessä ja suvussa.
Tuttuja, mutta vielä melko harvoin nähtyjä autoja oli OS-palkinnolla palkittu Volvo 1800S, joka ainakin kuvassa loistaa hienommin kuin takana oleva vähän uudempi 1800S. Tuntui siltä, että uusia, siis ennennäkemättömiä, autoja oli paljon ja myös siinä mielessä uusia, että museoauton ikään on vielä aikaa.
-mpz 29.6.2023