SAHK 64. Retkeilyajo

Nyt on aika hiukan purkaa SAHK 64. Retkeilyajon onnistumista ja kiitellä kaikkia tapahtuman läpivientiin vaikuttaneita talkoolaisia ja tukijoita. En lähde tässä kaikkia henkilöitä ja tahoja luettelemaan, vaan sanon kaikille tasapuolisesti KIITOS. Kiitos myös osallistujille, koska myöskään ilman teitä, ei tapahtumaa olisi voinut järjestää. Keräsimme tapahtumasta palautetta ja hyvin sitä myös saimme. Mukana oli ansaittua kritiikkiä, mutta iloksemme saimme todeta, että enemmän sitä positiivista palautetta. Pyrimme ottamaan oppia ja jatkossa korjaamaan havaittuja epäkohtia.

Fiva tarkastaja oli seuraamassa tapahtumaamme ja antoi oman raporttinsa, joka sekin oli pääosin positiivinen. Erityisesti saimme kiitosta halusta oppia ja ottaa vastaan neuvoja. Toimintaamme arvostettiin sille tasolle, että saamme, niin halutessamme, jatkossa järjestää ajot Fiva statuksella International Event. Harjoittelu National tasolla siis tuotti toivotun tuloksen ja Fiva Rally 2026 valmistelua voidaan jatkaa

Kaikille palkituille, jotka eivät itse noutaneet palkintoansa, on palkinto postitettu. Oheisesta linkistä voi käydä katsomassa SAHK:n etusivulla julkaistut ajojen palkintolistat. Onnea voittajille!

Ensivuoden SAHK retkeilyajon järjestäjää ei vielä ole selvillä, mutta on se sitten kuka tahansa, niin lupaan, että meiltä saa listat muistettavista ja hoidettavista asioista sekä ehkä hiukan neuvojakin.

Toivotan mukavia ajeluita tapahtumissa! Muistetaan arvostaa järjestäjiä, koska pienenkin tapahtuman järjestäminen vaatii aina paljon työtä ja vaivaa.

-Petri

ps. Tapahtuman kuvia löytyy täältä