Restauranta tutuksi

TAMMOBIN RANTAKIINTEISTÖ TUTUKSI


Restauranta-kiinteistö on yhdistyksemme tärkein omistus. Kiinteistön hoitoon on joka vuosi panostettu melkoisia summia. Käyttö on säännöllistä; saunaa käytetään kerran vuodessa, kerran viikossa on terapiailta ja muutenkin käyttö on jatkuvasti säännöllistä. Maanantaiterapian noin 15 henkinen joukko on pitkään todennut, että alkaa jo samojen juttujen kuuleminen kyllästyttää. Keinona on ehdoteltu jäsentilaisuuden järjestämistä jo vuosia. Hallituksen sisälläkin tapahtuman järjestämisellä on ollut sitkeitä kannattajia. Jäseniltaa päätettiin kokeilla marraskuun 12. päivä normaalin maanantaiterapian aikataululla ja ohjelmalla.

Paikalle kertyi 40 osanottajaa, mikä on paljon kerhon tapahtumissa. Ikähaitari oli noin 90 vee-9 vee. Jo tämä yksi ainut oikeasti nuori pudotti läsnäolijoiden keski-iän lähes 70 ikävuoteen. Jokseenkin jokainen läsnäolijoista oli ”vanhoja” maanantaikerholaisia. Joukko oli suuri ja onneksi joukossa oli myös ensikertalaisia Restaurannassa ja myös siellä harvoin nähtyjä, joten tilaisuus vastasi tarvettaan. Taloa tutkittiin, ihmeteltiin sen hyvää kuntoa ja Kake Välimaa esitteli halukkaille varastoliiterimme sisältöä.

Puhetta riitti. Se onkin maanantaikerhon perussisältö. Mahtava polotus kuului varmaan melkein kylämme keskustaan asti, kun meillä (melkein) kaikilla on lievää vakavampi kuulon alenema ja sen vastapainona vielä vakavampi äänitason nousu. Kun yrittää selvittää, miten tässä yhtälössä voi saada mitään selvää puheesta, niin ainut keino on puhua vielä suuremmalla volyymilla. Kahvia meni ja makkaramestarimme Joenpolven Matti kärvensi makkaraa, jotka tuhottiin viimeistä pätkää myöten.

Mukava ilta. Yleisen keskustelun joukosta voidaan todeta ainakin seuraavat asiat: Restaurannan isäntä on Raimo Mesiranta. Hänen yhteystietonsa saa nettisivuiltamme. Raimo hoitaa pehtoorina kaikki Restaurannan asiat, toki maanantaiterapiajoukon ja muutaman muun aktivistin avustuksella. Raimo osaa vastata jokaiseen kysymykseen, joka koskee Restaurantaa. Restauranta on vuokrattavissa varsin kohtuullisen hintaan jäsenkunnan yksityiseenkin käyttöön. Myös näistä asioista Raimo vastaa. Seuraava kutsu tulee jäsenmaksulapun kanssa marraskuun lopussa yhdistyksen historia- ja perinnemuisteluiltaan. Yhdistyksemme perustaja Matti Järvenpää on luvannut tehdä sinne esityksen. Hallitus tutkailee mahdollisuuksia järjestää kesän aikana ”perhepäivän” työnimellä jäsentapamisen Restaurantaan.