Mustalahti muuttuu
Viime keskiviikkona (30.7.) oli kaunis ilma, ehkä ei mikään yllätys heinäkuussa. Mustalahti oli "täynnä" autoja. Rakennustyöt näkyvästi edistyvät. Kokoontumisajo alueen käytettävyys on huonontunut, koska satamasaaren kiertäminen on suljettu. Toisaalta kukaan ei viitsi ajaa Kaislan terassin eteen, kun paluumatkalle päästäkseen on pakko tehdä uupparit.
Väki ja autot ovat vaihtuneet aikalailla. Nykyisin aivan uudetkin autot ovat harrasteautoja. Ei kai se ole väärin, että kun on kaupasta saatu auto ulos, niin sitä tullaan näyttämään Mustikseen! Tammobin säännöissä mainitaan, että olemme kaikille avoin yhdistys.
Yksi muutos on, että palveluita tarjoavat Kaisla, Munkkis ja ruokavaunu eli sillä puolella ei voi olla valittamista. Uusi sisäänajo on avattu, mikä tulee olemaan erittäin hyvä asia, kun alue valmistuu.
Selkeä muutos on myös se, että ihmiset ja autot viipyvät aikaisempaa lyhyemmän ajan Mustiksessa. Nopea kierto vaikuttaa siihen, ettei alue todellisuudessa ainakaan tähän mennessä ollut oikeasti täynnä.
Kummastuttavaa on, että silminnähden ulkopuolisia ihmisiä liikkuu hyvin vähän. Kaislassa ei ole kertaakaan näkynyt suuria asiakasmääriä eli siis täyttä terassia. Näsijärven rantaan on rakennettu kevytväyläkin, jota juuri kukaan ei näköjään käytä. Keskustasta tuleva kevytväylä on leveämpi kuin autokaistat, eipä oo tungosta! Suomen kurja taloustilanne taitaa purra!
Mutta Näsinneula on vielä ihan pystyssä!
mpz
