SYYSHEIKKI

SYYSHEIKKI

Melkein yhtä varmasti kuin Falun kuuluu syksyyn, myös Turkkuusen mobilistien rompetori Syys-Heikki kuuluu siihen myös. Tapahtuma sopii hienosti Falunin aikatauluun, kun laivan tulee Turkuun 7.30 ja siitä ehditään ensimmäisten joukossa tapahtumapaikalle kello 8.

Tapahtuma on suunnilleen meidän nykyisten Restauranta-markkinoiden kokoinen tapahtuma turkulaisten omassa toimintakeskuksessa. 

Tavaraa on laidasta laitaan, valtaosaltaan rekvisiittaa, Turun seudun kodeista hylkyyn tullutta tavaraa. Mutta on siellä aina pari myyjää, joilla on iso setti vanhoja polttimoita ynnä muuta pakollista osaa ajoneuvoihin. 

Selvästi tärkeää on yhteisöllisyys. Kerhon oma porukka pälpättää keskenään ja onhan siellä tuttuja paljonkin joukossa, joiden kanssa hauska tavata. Makkaraa syödään ja kahvia ja hyviä voileipiä ahdetaan mahaan. Turkkuulaisilla on aina omassa autotallissaan kolmen tai neljän auton näyttely, yleensä jonkun automerkin malleista. Nyt oli näyttelyssä Suomessa harvinainen Humber. Sekin on hauska lisä romutoriin. Harrasteautoissa jenkit ovat hyvin edustettuina ja niillä on oma kenttä harrasteparkissa.

-mpz 7.9.2025