SYYSRETKI RUÅTSIN MAALLE
Syyskuun ensimmäisenä lauantaina (6.9.) oli perinteisesti D.A.K.-markkinat Falunissa. Melkein yhtä perinteisesti Mäntylän Matin Scania lähti sinne. Prusin Antti järjesti retken tänä vuonna. Meitä oli 36 henkilöä kyydissä, mikä oli ennätysmäärä ainakin kymmeneen vuoteen.
Matka meni hienosti kauniissa säässä. Lauantaina, kun markkina avattiin kello 8, oli sakea sumu, niin kuin aina. Harmillisesti sumu ei muuttunut auringon paisteeksi vaan melkein sateeksi. Ankea ilma vei varmasti kävijöitä. D:A. K. ei ilmoita kävijämäärää jälkikäteen, joten heidän odotuksensa 20 000 kävijää on voimassa myös ensi vuonna. Todellinen kävijämäärä ehkä oli puolet siitä.
Ilmeisesti huono ilma karkoitti myös myyjiä. Vuosien varrella myyntitavarasta on kadonnut ainakin hintaetu, osittain laatuetu, kirjat, Saabin osat ja kokonaiset kaksitahti-Saabit. Mutta olihan siellä paljon ostettavaa silti. Jokseenkin jokaisella oli joku löytö kainalossa bussiin platessa.
Väki näyttää vanhenevan Ruotsissa aikalailla samaan tahtiin kuin meillä. Vähän samalla tavalla, kuin meille kävi Pikkolassa, myös Falun-Lugnetin vapaat parkkitilat vuosi vuodelta pienenevät, eikä korvaavia tiloja näköjään löydy mistään. Rompetori voi olla katoava luonnonvara.
Hyvälle puolelle jäi taas hyvin järjestetty matka, mukava porukka, hyvä ruoka (joka Ruotsissa ei ole niin kamalan kallista kuin Suomessa), ruotsalaisten hieno palvelukulttuuri ja perinteisen Scandic-majapaikkamme hienosti tehty kunnostus. Kävimme myös kutsumassa D:A:K:n väkeä ensi kesän FIVA-ajoihin. He vaikuttivat hyvin kiinnostuneilta.
Eiköhän ensi syksynä lähdetä taas käymään Falunissa? Matkan johtajan pesti olisi vapaana!
-mpz 7.9.2025