Vappuajo

Oi kuinka lämmin ja upea sää meille osuikaan tämän vuoden vappuajoihin! Mittarin näyttäessä melkein 20 astetta lämmintä, oli Tampereen keskustassa selkeästi paljon ihmisiä liikkeellä nauttimassa kelistä, vapusta, herkuista, ja tietenkin upeista vanhoista autoista! Tämän vuoden vappuajoon osallistui noin 30 ajoneuvoa, pientä ja isoa, kattoja kiinni ja auki.

Ohikulkijoilta kuulin kuinka olivat ihan varta vasten tulleet katsomaan autoja, kun olivat nähneet mainoksen! Osa kyseli lisää heinäkuun tapahtumastamme, ja iso osa tottakai vain sattumalta osui paikalle Hämeenpuistoon oikeaan aikaan ja ihaili että voi kun onkin upeita vanhoja autoja! Yksi pieni lapsi kuului kysyvän isältään, että voiko näillä oikeasti ajaa? 

Lähdimme letkassa liikkeelle kohti Mobiliaa ja hienosti se taas tutusti menikin, vaikka tällä kertaa reittimme kulki Hämeenpuistosta Tampellan kautta kohti Kangasalaa. Erityisen paljon tienvarsilla oli ihmisiä katselemassa ja heiluttelemassa Kangasalan keskustassa, mahtava juttu! 

Nautimme halukkaat Mobiliassa oikein erittäin maittavan vappulounaan jälkiruokineen, jonka jälkeen siirryimme osa Vehoniemen automuseolla jatkamaan upeassa säässä! Oikein mukava vappuajo vietettiin jälleen! Kiitos kaikille mukana olleille, ja ensivuoteen vappuajon merkeissä! 

 

Susanna Lällä