RR-päivät kevätauringossa

Tänä keväänä Restaurantapäivät sujuivat kovin suosiollisissa merkeissä. Keli suosi, myyjät sekä yleisö löysi hyvin paikalle ja hyväntekeväisyys tempaus tuotti mukavan potin. Alueella liikkuessa tunsi hyvän fiiliksen ja tuli tunne, että kyllä tällaisia tapahtumia vieläkin tarvitaan. Harmillista tietysti on, että samalle viikonlopulle osuus useampia saman tyyppisiä tapahtumia. Ymmärrettävää päällekkäisyys toki on, kun ei niitä kesäisiä viikonloppuja niin paljon ole. Yritämme jatkossa koordinoida tapahtumien aikoja paremmin lähiseudun kanssa.

Osittain väkeä paikalle houkutti myös hyväntekeväisyys tempaus, jolla varaoja hankittiin Taysin lastensairaalan hyväksi. Myytävät tavarat lahjoitti Tampereen Apteekkimuseoyhdistys, joka ei saanut kaikkea materiaaliaan enää mahtumaan uuteen museoonsa.  Hyväntekeväisyys myynti tuotti mukavat 1055,80 Euroa. Mikä parasta osa myytävistä apteekkitavaroista päätyi Liisa Alangon haltuun. Liisa on toiminut Kuhmalahden Pohjankylässä apteekin työntekijänä ja nyt valmisteleen oman yksityisen museoapteekin perustamista. Tavaroita siis päätynee uudelleen näkyviin museoon.

Lisää tarinaa Reatsurantapäivistä ja hyväntekeväisyystempauksesta syksyn Hyrysyryssä. Nettisivujen kuvapankissa lisää kuvia.

-Petri 17.5.2026